"Niin he kai arvelevat", sanoi äiti ja katseli sohvaan päin.
"Niin, saivatpa Jensenit kalliisti maksaa hääkemunsa jouluna! Siitä tanskalaisesta laulusta, jonka he olivat laulaneet, tuomitsi oikeus heidät maksamaan kuusikymmentä markkaa sakkoa."
"Häävieraitten joukossa oli siis vakoojia", sanoi Karen. "Täytyy varoa kenen kanssa tahtoo maistella kaaliaan."
Rouva Grunnet, joka oli antanut kielensä käydä, jotta Karenilla olisi aikaa tointua, ei ollut huomaavinaan Karenin viimeistä huomautusta, jos kohta siihen olisi voinut olla paljonkin sanomista.
"Äiti", sanoi Karen äkkiä, seuraten surusilmin rouva Grunnetin vähimpiäkin liikkeitä, "äiti, kuinka sinä voit pitää huolta kaikesta, kun sinulla ei ole Gyritheä eikä Sidseliä?"
"No, onhan minulla sittenkin hyviä apulaisia."
"Ne ovat palkattuja", sanoi Karen.
"Hyvin palkattuja", lisäsi rouva Grunnet. "Mutta ei siltä, — lamppuja ei kukaan kuitenkaan osaa pitää sellaisessa järjestyksessä kuin Sidsel."
Karen nielaisi jotakin vaivalla.
"Luuletko, että Sidsel nyt on niin reipas, että hän voi muuttaa Esbenin luo?" kysyi Karen.