"Oletko sinä pyytänyt Valdemaria Kain holhoojaksi?"
Se oli ikäänkuin yllätys.
"Ketä olisin muuten pyytänyt? Minä olin sen hänelle velkaa. Oi, sinä hyvä Jumala, jos hän vain kerran antaisi minulle anteeksi!"
"Auta itseäsi, niin Jumala auttaa sinua. Täytyy olla vaiti ja odottaa", sanoi rouva Grunnet ja kohotti hänet pystyyn.
Niin hienotunteinen oli tämä äiti, ettei hän antanut Karenin aavistaa hänen salaista tietoansa Eikö Karen aikoja sitten ollut kuumehoureissaan ilmaissut, kuinka intohimoisesti hän rakasti Valdemaria? Eikö äiti juuri sen vuoksi ollut väistymättä hänen vuoteensa äärestä yötä ja päivää? Eikö hän ollut lukinnut ovea ja sulkenut sisällepääsyn, kun joku pyrki hänen luokseen? Sen tiedon hän tahtoi yksin pitää Karenin vuoksi.
Ja kaikkein liikuttavinta oli, että nuo molemmat kelvolliset, arkaluontoiset äidit, rouva Grunnet ja rouva Borris, hautoivat mielessään ja vartioivat lastensa salaisuutta ja luulivat kumpikin kauan aikaa, että kumpikin oli ainoa, joka täysin tiesi asian laidan.
4.
Kun Karen sinä iltana ajoi takaisin Egtvediin, niin hänestä tuntui, ikäänkuin hän olisi tyhjentänyt nöyryyden kalkin viimeistä pisaraa myöten. Hän tiesi yhtä hyvin, kuin se olisi ollut poltettuna hänen sieluunsa, että hänelle nyt alkoi pitkä katumuksen ja parannuksen aika.
Hänen täytyi samoin kuin Jaakopinkin palvella seitsemän pitkää vuotta — ei siksi, että hän voittaisi sen miehen rakkauden, jota hän rakasti, vaikka hän itse olikin hylännyt hänet, — sillä se hänestä olisi ollut mahdotonta, — vaan ainoastaan voittaakseen takaisin tämän miehen ja koko sukunsa kunnioituksen ja luottamuksen.
Askel askeleelta hänen oli se voitettava takaisin. Vaikka se maksaisi hänelle hänen sydänverensä, niin hän sittenkin tahtoi sen tehdä.