"Katsos, katsos tuonne, Kai!" huudahti Karen ja nosti hänet käsivarrellensa, jotta hän paremmin voisi nähdä. "Näetkös kaikkia noita tulia ylhäällä kummuilla? Ne ovat kuninkaantulia, Kai, sillä tänään on huhtikuun 8 päivä, kuninkaamme, Kristian yhdeksännen, syntymäpäivä, Kai. Hän on kaikkein tanskalaisten kuningas, olkoot he sitten missä hyvänsä."
Karen seisoi liikutuksen valtaamana ja katseli ulos.
Ei tuiskunnut enää, ja ulkona oli varsin hiljaista, mutta kuninkaantulien liekit loimuilivat korkealle, ikäänkuin ne olisivat tahtoneet julistaa eteläjuutilaisten uskollisuutta koko maailmalle, ja liekit valaisivat koko tienoon.
Punertavassa valossa, aivan kuin tulisoihdut olisivat lekotelleet, näkyivät talojen katot, uuninpiiput, haikaran pesät ja kirkonpäädyt aivan selvästi.
Haikarat vääntelivät jäykkiä niskojansa ja katsoivat ihmeissään ympärilleen kirkkaassa valossa.
"Siinä linnussa on jotakin egyptiläismäistä", arveli Klaus, joka seisoi ikkunan ulkopuolella lapioonsa nojaten.
Ja sitten hän alkoi laulaa:
"Nuo vanhat egyptiläiset."
"Se seisoo ja katselee ympärilleen", jatkoi hän. "Vastikään se seisoi pyramidin harjalla ja katseli kuningas Faraon Egyptiä, erämaata, kamelikurkia ja beduinejä ja Niilinvirtaa ja krokodiilejä ja kaikkea senkaltaista. Ja nyt se tähystelee metsiä ja kumpuja ja kirkkoja ja salmia ja beltejä ja rautalakkeja ja paholaista ja hänen isoäitiänsä. Tahtoisinpa tietää, eikö sillä ole omat ajatuksensa siinä seisoessansa. Se on niin viisaan näköinen, tuo lintu!"
"Kas!" huudahti hän jälleen, "tuossa ne ovat! Tuossa ne ovat! Kas, miten ne pöyhkeilevät! Kas, miten ne pöyhkeilevät!"