Hänellä oli pitkä matka kuljettavanaan, mutta olihan hän tottunut siihen vanhoina postipäivien aikoina.
Hän sipsutteli pienin askelin ja nyökkäsi päätään joka eläimelle ja joka ihmiselle, joka tuli häntä vastaan.
Tuntui siltä, kuin sekä ihmiset että eläimet olisivat kaivanneet vanhaa postinkuljettajaa, — viisi vuotta sitten hän oli saanut eronsa.
Sillä taaskin lehmät ja hevoset tulivat hänen luokseen ja pistivät kuononsa hänen käteensä, ja koirat juoksivat tervehtien ja nuuskien häntä vastaan.
"Minulla ei ole aikaa", sanoi Keldet, "minulla on muuta puuhaa."
Ja joka ihminen, joka häntä vastaan tuli, pysähtyi juttelemaan hänen kanssansa.
Mutta Keldet viittasi heidät luotaan.
"Ei ole aikaa", sanoi Keldet, "minä menen nimismiehenvirastoon."
"Keldet on haastettu nimismiehenviraston eteen", toistivat ihmiset ja levittivät tietoa eteenpäin.
"Talonpojan askel lihottaa peltoa. — Peltoa täytyy höystää, jos mieli viljaa korjata", murisi Keldet katsellen ympärilleen ja jatkoi matkaansa.