"Katsokaa, katsokaa!" huusi Kai, joka seisoi portailla ja viittasi
Itämerelle.
Kaikki kääntyivät äkkiä katsomaan ja he näkivät pari pilvenpyörrettä, jotka kuohuivat meressä. Vesi kohosi ylös suurina patsaina ja laskeutui taas alas kuohuvana ja kimaltelevana vesiputouksena.
Samassa kuului huminaa ylt’ympärillä ja ennenkuin arvattiinkaan oli pilvenpyörre kohottanut heinäsuovan ilmaan ja heitteli heiniä kauaksi metsään.
"Siinä on itse paholainen!" huusi Klaus, joka seisoi hämillään ja katseli heinien menoa.
"Vater! Vater!" [Isä, isä!] huusi santarmin pieni poika, joka aivan hengästyneenä tuli juosten tietä myöten. "Der Amtsvorstand! Der Amtsvorstand!" [Nimismies!]
"Niin, se on totta!" tuli Klaus hengästyneen pojan avuksi. "Nyt hän saa osansa!" ajatteli hän. "Ettekö ole kuullut santarmi, mitä minä sain tietää matkalla tänne, että nimismies on kieltänyt teidänkin poikaanne menemästä kesäksi palvelukseen Borrisgaardiin?"
"Was sagen Sie? Was sagen sie?" [Mitä te sanotte?] huusi santarmi.
"Sitä Amtsvorstand ei olla oikeus tehdä!"
"Kuulkaas! Kuulkaas!" sanoi Klaus.
Tuskin hän oli sen sanonut, niin uusi pilvenpyörre syöksähti Itämereltä, yllätti santarmin ja riisti hänet ja hänen isänoikeutensa mukanaan.
"Halloo!" huusi Klaus, joka luuli santarmin lentäneen taivaasen.