Madsen oli tietysti tullut eroitetuksi virastansa. Kellojen soitto Borriksen hautajaisissa tuli hänelle kalliiksi, mutta hän olisi tehnyt sen uudestaan, jos hänellä vain olisi ollut siihen tilaisuutta.
Madsen oli siinäkin suhteessa filosofi, ja koska hän oli poikamies, niin ei hänen tarvinnut ottaa lukuun muita kuin itseään.
Mutta hän tuli Valdemarin oikeaksi kädeksi Borrisgaardissa. Hän oli käytettävissä jos johonkin toimeen ja aina valmis sekä vakavaan työhön että iloon.
Omituista oli tulla länsiosaan maata. Hän ei ollut käynyt siellä kuin lapsena ollessaan.
Vanhoja tammimetsiä oli kasvanut siellä, missä nyt oli soita, ketoja ja merta.
Turpeenkaivajat ja kyntömiehet kohtaavat joka vuosi muutaman jalan syvyydessä vanhoja puunjuuria.
Gesingin suolla Skærbækin lähellä saa aura aina otella kovan taistelun näitä vanhoja, entisajan metsien jäännöksiä vastaan.
Vinumin suolla Dostrupin lähellä kaivetaan kannot ja rungot ylös suosta, hakataan haloiksi, ja vanhat, köyhät ihmiset käyvät niitä kaupittelemassa.
Niin, kahlauspaikoissa, missä maata on voitettu Skærbækiin päin, tulevat suuren, hävinneen Appenholtin metsän puunrungot esille päivän valoon.
Nyt pastori Jakobsenin saksalaiset höyrylaivat, jotka ovat täynnä brandenburgilaisia kylpyvieraita, kulkevat ikivanhan tanskalaisen metsäalueen yli.