"Kuinka nainen voi tulla uskottomaksi ensi rakkaudellansa, hetkeksi heittäytyä toiselle, mennä naimisiin tämän kanssa ja tulla hänen lapsensa äidiksi ja taaskin palata takaisin ensimäiseen rakkauteensa?"

Sillä siten se kai oli, koska hän itse oli sen sanonut. Luonnollisempaa ja uskottavampaahan olisi ollut, jollei hän alkujaan olisi hänestä välittänyt.

Tämän kysymyksen ympärillä kaikki hänen ajatuksensa kiertelivät.

Hän kiersi ja kaarsi sitä joka puolelta. Se oli ikäänkuin kuollut kohta, josta hän ei koskaan voinut saada selkoa. Hän ei ymmärtänyt naisia.

Mutta hän palasi alituisesti takaisin tähän lähtökohtaan.

"Minä halveksisin sitä miestä, joka lopulta ottaisi vastaan sellaisen rakkauden! Hän ei ainakaan ansaitsisi parempaa kohtaloa."

Ja jos sellainen mies antautuisi himojensa valtaan ja antaisi halujensa yllättää itsensä, niin hän halveksisi sitä miestä niin syvästi, että hän mielestänsä voisi polkea hänet jalkojensa alle. Mies möisi itsensä ja ostaisi naisen.

Eikö hän nuorena miehenä arassa ujoudessansa ollut pitänyt tuota kaikkia aisoissa, jotta hän ei pelästyttäisi tyttöä, ja ehkäpä hän juuri sen vuoksi ei voinut voittaa häntä, vaan toinen, rohkeampi ja röyhkeämpi oli hänet ottanut!

Vaan nyt!

Hän halveksi tuota naista noiden äkillisten vaihdosten vuoksi — myös tuon viimeisen vuoksi.