"Vaarallista, vaarallista on uneksia sellaisen piiloitetun salaoven ääressä yön hiljaisuudessa, pikku Karen!

"Parempi olisi sulkea se lujaan lukkoon."

Mutta lännen puolelta tulivat vaunut vierien kaukaa yhä lähemmäksi ja lähemmäksi, vaikkei hän sitä kuullut.

Talon toisessa päässä istui Klaus, jolla aina oli loppumaton varasto juttuja käsillä ja kertoi Bodilille kalisevista kahleista, sysimustista koirista ja Erik kuninkaan[10] huokauksista vanhassa Nordborgin linnassa Alsissa, kunnes Bodil tuli kalman kalpeaksi ja vapisi pelosta.

Äkkiä kuului hillittyä koiran haukuntaa. Joku houkutteli koiraa ulkona pimeässä.

Karen nousi nopeasti ylös, nojautui käsivarsineen ikkunalautaan ja kuunteli.

Kiihkeästi kuunnellessansa hän kuuli äkkiä vaunujen vierinää, ja hän kuuli senkin, että ne pysähtyivät äkisti.

"Mitäs tuo on?" sanoi Valdemar ja viittasi piiskallaan Egtvediä kohti.

"Koiralla on jotakin hätänä", arveli Madsen.

Valdemar kohosi pystyyn vaunuissa, mutta samassa hän heitti ohjakset
Madsenille.