Elä, kuole —
se mulle sama on, nyt asestaun!
(Rientää vasemmalle etualalle. Valitsee seinää vastaan nojalla olevista aseista, niitä valitessaan):
Vain mieskö kunnialla kuolla saa!
En vihan taikka häväistyksen tulvaa
Ma aio polvistuen vastaan ottaa,
Kun saapuu voittaja — Kas, tää on kevyt!
(Ottaa pienehkön kilven. Vermina, kaunis, synkkä, kalpea, solakka nuorukainen astuu taka-alalle, Sophonisbe tempaa oikeaan käteensä heittokeihään, ylpeästi):
Jos isäs käskyn tulit täyttämään,
Niin turhaan tulit, käskyä en seuraa.
Aseissa olen, katso! Koetella
Voin näitä prinssejäkin vastaan.
VERMINA (langeten polvilleen Sophonisben eteen, painaen kädellään sydäntään, epätoivon tuskalla):
Oikein!
Tää rinta sua varten on. Sadasti
Se katseistasi haavan sai. Nyt tarpeeks
Lyö syvään soma heittokeihääs, tuskaan
Niin viime lääke anna.
SOPHONISBE (kummastuen):
Mitä tää?
Hiljainen prinssi painaa sydäntään
Ja tuskaa vaikertaa. Tää tottako
Vai leikkiä?
(Vermina nousee ylös).