VERMINA (surullisesti):
Jo vuoden olen ollut
Sun lähelläsi. Hetki hetkeltä
Käyn kalpeammaks. Sin' et huomaa vain,
Niin itsekäs sa oot tai ylhä liiaks.
SOPHONISBE (osanotolla):
Voi Prinssi hyvä, uskoako voin
Ett' hiljaisuus näin paljon kätkee. — Ah,
Niin monet aatokset mua vaivaa, etten
Ees surevaista ystävää ma huomaa. —
VERMINA (keskeyttäen, kiihkeästi):
Isääni et sä lemmi, tiedän sen!
Jos tahdot vain, niin nostan kapinan
Hän surman saa, ma sinut pelastan,
Maan ääriin vien. Vain sano: tahdon sen!
SOPHONISBE (vakavasti):
Ei, ystävä, mua viettää toinen tie,
Jot' astunut niin pitkän taipaleen
Jo olen, että läsnä määränpää
Nyt on. Et sinä, enkä minä kääntää
Voi kohtaloita.
VERMINA:
Olet juhlallinen.
En ymmärrä kuin yhden seikan: turha
On elää mun.