— Nyt minä ammun suden ja miehen samalla kertaa, virkkaa isä nostaen pyssyä poskelleen.
— Isä, elä ammu miestä! Armahda häntä, nyt on joulunaatto! huutaa Matti kauhistuen.
Samassa paukahtaa pyssy. Suuri susi vierähtää nurin.
— Sinun tähtesi Matti, muutin tähtäyskohtaa, mies jäi eheäksi, jollei vain susi häntä jo ole kerinnyt tappaa.
Samassa ampuvat pojatkin. Toinenkin susi kaatuu. Hurjasti huutaen hyökkäävät isä ja pojat pyssyt ojossa susia kohti. Ne pakenevat.
Rosvo makaa hangella silmät kiinni ja verisenä.
Kas onpa susi miestä pahasti kynsäissyt. Hän näyttää pyörtyneen. — Tiedättekö pojat, että tämä mies näkyykin olevan se kuuluisa porovaras, Rosvo-Kalle, sama joka minua toissa syksynä ampui jalkaan, kun olimme Utsjoen miesten kanssa häntä takaa-ajamassa, kolttosistaan kurittaaksemme, mutta pakoon pääsi silloin. Nyt on minun vuoroni maksaa velka takaisin.
Hän tempaa suuren puukkonsa.
— Isä, elä tapa miesparkaa näin joulunaattona, olkoon hän kuinka paha tahansa! rukoilee Matti.
— Mutta hänhän on niin hirveän paha mies! väittää Jouni.