— Tämän jälkeen ei enää Rosvo-Kallea ole olemassa, vaan olkoon tästälähtien Poro-Kalle. Sinun porojasi, Muotkavuoman Iisko, tulen hoitamaan ja varjelemaan parhaitten voimieni mukaan ja suden tappajana sekä poron hiihtäjänä koetan tästä lähtien hyödyttää sitä Lappia, jonka vitsauksena tähän asti olen ollut.
— Ja nyt Poro-Kalle, käyppä kiinni sitten paistiin! Joulurauhaa ja joulumieltä sinulle toivotamme pitkän myrskyaikasi jälkeen.
— Iisko, ystävä ja veli! En olisi enään uskonut, että minullekin vielä kerran joulu koitti. Viimeksi söin joulupaistia äitini polvella istuen, niin kauan kauan sitten, että tuskin sitä enään muistankaan.
Ihmeellinen oli silloin joulutunnelma Muotkavuoman kodassa. Kaikki siinä tulen äärellä istujat tunsivat selittämätöntä onnea povessaan.
Kodassa vallitsi suuri joulurauha ja siellä oli ihmisillä hyvä tahto.
* * * * *
Vuosi vuodelta on kautta koko Lapin alkanut yhä laajemmalle ja laajemmalle levitä Poro-Kallen maine, mitä reippaimpana ja kunnollisempana poromiehenä sekä aivan voittamattomana sudenhiihtäjänä. Hänen ja Muotkavuoman poikain nimiä poromiesten kesken mainitaan aina rinnakkain kuuluisina kuuluisien joukossa. Ja Rosvo-Kallesta ei kukaan tiedä enään mitään.
Kovia poikia.
Ruijassa, Jäämeren suomalaisrannikolla, oli parhaillaan tuottavin syyskalastusaika.
Kjelvikin kylän suomalaisetkin olivat aamun valjetessa lähteneet aluksilleen Nordkapin ympäristöille turskan pyyntiin.