Kalaa tuli hyvästi, mutta tuuli alkoi yltyä liian kovaksi, tehden jo puolen päivän aikaan suurta haittaa kalastamiselle. Monet venekunnat kokosivatkin senvuoksi vähitellen pyydyksensä ja suuntasivat suoraan kotisatamaan, mutta innokkaimmat ja reippaimmat kalamiehet, kuten Korhosen pojatkin, jatkoivat työtään. Yhä yltyi tuuli, alkaen tuntua jo myrskyntapaiselta. Mutta Korhosen pelottomat pojat vain hymyilivät ja vetelivät suunnattomasti kalaa veneeseensä.
— Luulisinpa kohta jo tuhat kiloa olevan koossa tässä, tuumi vanhin pojista Antti.
— Kai siinä senverran onkin, rnyönteli Erkki, nuorin veljeksistä.
Toiset pojat, Aapo ja Juho parhaillaan kiskoivat apajata laidan yli.
— Ohhoh! rupeaa jo vähenemään kalan tulo, virkkoi Juho, taitaa tuuli käydä liian kovaksi.
— Niinpä käykin! Pyydykset ylös heti, pojat! huusi samassa Antti. Vilkaiskaapa itäänpäin, sieltä on kamala ilma tulossa!
Hädintuskin saivat pojat pyydyksensä kokoon, kun jo hirvittävä puuska iski purjeisiin, jotka viimeistä reiviä myöten pienennettyinä juuri oli kiskaistu ylös.
Muut veneet olivatkin kaikki jo poistuneet. Pojat ohjasivat toisten perään.
Myrskyn voima kasvoi hirvittävän nopeasti. Vaikkakin purjeet olivat niin pienenpieninä, lensi vene kuin lintunen aallon harjalta toiselle ja valkeana vaahtona halkesi vesi sen edessä.
Myrskyn mukana ajautui merelle tiheätä kylmää usvaa. Kaikki pimeni ympärillä.