Jännittyneinä ja hievahtamatta istuivat pojat kukin paikallaan ja suuntasivat kompassin mukaan suoraan kotisatamaa kohti.
Myrskyn raivo yltyi korkeimmilleen. Kuului kauhea rysähys. Etumasto meni poikki. Ja seuraavassa puuskassa samoin takamasto.
Kauhistuneina silmäsivät pojat toisiinsa. Alusta oli enään mahdoton hoitaa. Myrsky tempasi sen valtaansa.
* * * * *
Kjelvikin asukkaat alkoivat jo keskipäivän tienoilla silmäillä levottomasti merelle päin. Selvästi oli sieltä myrsky tulossa. Kunpa nyt kalamiehet ajoissa vain arvaisivat kotiutua.
Jo näkyikin purjeita. Ensimäisenä tuli satamaan Ahon ukko eukkoineen ja poikineen, tuli Suutarisen venekunta ja lukuisat muut. Hämärissä saapui vielä ukko Halonenkin joukkoineen. Tulivat kaikki muut, mutta Korhosen poikia ei kuulunut.
Myöhään yöhön seisoi ukko Korhonen rannalla, kylmässä värjöttäen, katsellen taukoamatta merelle ja koettaen keksiä sieltä purjetta silmiinsä. Ja vähän päästä juoksi hänen vaimonsa hätääntyneenä pirtistä ulos, kysyen:
— Joko näkyy?
— Ei näy vielä! murahti ukko.
Puolen yön seuduissa vääntäytyi ukkokin pirttiin. Ei virkkanut mitään. Heittäytyi vuoteelleen ja huokasi.