Eukko itki hillittömästi uunin kupeella. Myrsky raivosi katkeamattomalla voimalla lähes viikon. Poikia ei kuulunut takaisin. Ja kylästä kylään kiersi surullinen sanoma: Kjelvikin ukko Korhonen kadotti viime myrskyssä kaikki lapsensa, neljä pulskaa poikaa ja sen lisäksi vielä mainion kalastusaluksensa ynnä kaikki pyydyksensä.
Suru oli suuri Korhosen pirtissä. Päivät päästään ukko istui ikkunan ääressä katse merelle luotuna ja eukko tuntui onnettomuuden johdosta menneen aivan sekaisin.
* * * * *
Palatkaamme poikiin, jotka jäivät myrskyssä henkensä edestä taistelemaan. Mastot olivat katkenneet ja purjeet paiskautuneet mereen. Silmänräpäyksen olivat pojat neuvottomina. Mutta nopeasti he sitten ryhtyivät pelastautumistoimiin.
— Hehei Antti! Luuletko veneen kestävän, huusi Aapo perästä.
— Ei kestä näin valloillaan ollessa! Laidat ryyppäävät armottomasti vettä täältä keulapuolelta aina ison laineen sattuessa. Koettakaa pojat saada jotakin purjeenriekaletta mastontynkään!
Juho ja Erkki kiskoivat parhaillaan purjeita merestä laidan yli.
— Huh! Tulipa taas aika ryöpsäys vettä pojat, huusi Antti. Ellemme pian saa venettä ohjattavaan kuntoon olemme kohta kalojen ruokana.
Aapo oli rientänyt nuoremmille veljille apuun ja Antti parhaillaan koetti kaikin voimin pumppuamalla saada vettä veneestä vähennetyksi.
— Hei Antti! Purje nousee, huusivat nuoremmat veljet yhteen ääneen.