Pojat alkoivat jo olla kovin huolissaan. He voisivat koska tahansa joutua pohjoisiin jäihin, jäätyä sinne kiinni ja silloin ei pelastumisesta olisi mitään toivoa enään.
Ainoana pelastumismahdollisuutena he pitivät nyt sitä, että meri olisi vielä avoinna Huippuvuorille saakka. Siellä voisi päästä jonkun talvehtivan hylkeen- tai jääkarhunpyydystäjäjoukon turviin tai parhaassa tapauksessa ehkä johonkin valaanpyyntilaivaan ja sen mukana sitten takaisin Ruijaan.
Ilta hämärtyi taas. Jäämeri kohisi kolkosti. Erkin vuoro oli jäädä yöksi venettä hoitamaan. Muut veljet laskeutuivat levolle lämpimään kajuuttaan.
Kuu nousi merestä ja loi omituisen valon aavaan äärettömään yksinäisyyteen.
Yht'äkkiä säpsähti pikku perämies. Hänen silmiinsä sattui omituinen kimaltelu kaukaa edestä taivaanrannalta.
— Mitä tämä on? Näenkö näkyjä?
Hän katsoi uudelleen ja uudelleen taivaanrannan kummallista kimaltelua. Samassa valkeni hänelle asia:
— Jäätä! huusi hän kauhistuneena.
Kajuutasta kuului kolinaa. Sieltä kömpivät veljekset esiin toinen toisensa jälkeen.
— Mitä sinä poika täällä huutelet!