Silloin tällöin jätti Erkki kuitenkin työnsä ja kiipesi läheiselle vuorelle tähystämään, eikö veljiä ja kadonnutta miestä jo näkyisi.
Kolme vuorokautta kului umpeen. Mitään ei vaan kuulunut ei näkynyt.
Neljäskin oli puoliväliin kulumassa, kun Poro-Kalle äkkiä havaitsi Erkki-pojan rientävän tavallista kiireemmin vuorelta alas. Ja pian hän kuuli huudonkin:
— Tulevat, ne tulevat!
— Montako henkeä sieltä näyttää tulevan?
— En voinut eroittaa! Olivat niin kaukana vielä.
He nousivat molemmat vuorelle. Mutta mitään ei näkynytkään enään. Pettyneinä he siinä istuivat kauan.
— Olisinkohan ehkä nähnyt harhanäyn tai kummituksia, arveli jo Erkki.
— Kaipa niin! tuumi Poro-Kalle.
He olivat juuri lähtemässä vuorelta alas, kun samassa muutaman rotkon takaa, aivan läheltä ilmestyi näkyviin joukko. Kaksi pojista tuki välillään kolmatta, yksi asteli sivulla ja koira juosta lipsutteli edeltä.