— Hei vaan! Tulevat kuin tulevatkin! huusi riemuiten Erkki.
— Niin tulevat! Mutta mitenhän on Matin laita?
He laskeutuivat vuorelta kodalle tulijoita odottamaan.
Sieltä he viimein saapuivatkin. Pojat rasittuneen näköisinä ja Matti heidän olkapäihinsä nojaten kalpeana heidän välissään.
— Jumalan kiitos, Matti, sinä siis elät vielä! lausui Poro-Kalle, joukon saapuessa kodalle. Mutta kenen kanssa olet tapellut, kun noin olet veressä?
— Jääkarhun kanssa vain! Maakarhun temppuihin olen kyllä oppinut, mutta nämä jääkarhut ne tuntuvat vasta olevan koko petoja! Ilo oli kuulla, että sinäkin elät. Luulin sinut jo kauan sitten kuolleeksi.
— Samoin minä sinut.
— Nämä pojat ovat jo kertoneet minulle sinun kohtalostasi! Tulivatpa he hyvän seidan [seidat = lappalaisten jumaluusolentoja] lähettäminä. Minä etsin kauan sinua. Vihdoin jouduin eräälle autiolle valaanpyytäjäin kodalle, samantapaiselle kuin tämä, pienemmälle vain. Ammuin hylkeen. Sen lihalla sitten elelin. Söin sitä raakana, kun tulineuvoni olivat hukkuneet, enkä saanut siis tulta. Kodassa olevista taljoista laitoin makuusäkin ja tarkenin siinä hyvin yöt, vaikka hullusti kai olisi kovempien pakkasten tultua käynyt. Eilen aamulla läksin otuksia etsimään tapani mukaan…
— Sinä onnenpoika, kun sait pitää pyssysi! keskeytti Poro-Kalle. Minunhan meni meren pohjaan veneemme mukana.
— Niin riistanpyyntiin läksin, jatkoi Matti. Tuli jo ilta ja minä olin palaamassa kodalleni, kun äkkiä aivan lähellä sitä huomasin jääkarhun köntystelevän. Ammuin ja osasin rintaan. Mutta eihän se peto ollut milläänkään, tuli vain päälle. En kerinnyt ladata uudelleen, iskin pyssyntukilla, mutta karhu sai minut allensa ja olin jo aivan varmassa surman suussa, kun samassa kuulin haukun räjähdyksen ihan äärestäni ja samassa silmänräpäyksessä vierähti peto nurin kurkut poikki purtuna. Kun pääsin seisaalleni jälleen, näin urhokkaan Sierkkimme parhaillaan antavan viimeistä höyhennystä pedolle. Pääsin kotaani ja makuusäkkiini. Sierkki haukkui vimmatusti koko yön ja aina siihen asti kuin nämä kunnon pojat tulivat luokseni. Haavani ei ole vaarallinen, mutta kun en itse yksinäni saanut sitä hyvin sidotuksi, vuoti se armottomasti verta koko yön ja siksi olen hiukan kai kalpeana nyt.