He saapuvat pihaan ja rientävät kodan ovelle.
— Mitä ihmettä! Ovi auki, tuli sammunut, porot pihasta kadonneet! Mitä tämä merkitsee? Ja ammuttu susi tässä näin!
— Hohoi! Aslak! Aslak! Missä olet?
Ei vastausta mistään!
Säikähtyneinä ja kauhistuksissaan kiertävät he ympäristöjä, palaavat kodalle, kiertävät jälleen huudellen ja yhä huudellen. Inka-äiti purskahtaa hillittömään itkuun, isän valmistautuessa synkin aavistuksin seuraamaan kodalta poispäin vieviä porojen jälkiä.
Samassa kuuluu kaukaa ääntä. Molemmat pysähtyvät hievahtamatta sitä kuuntelemaan.
— Porokello! huudahtavat he yhteen ääneen. Pojat varmaankin saapuvat.
Niin, ehkä Matti ja Jouni Inarista, tuumii Isko itsekseen, tahtomatta arvelullaan lisätä äidin huolestunutta mieltä. Mutta mitenhän on Aslakin laita? Minne se poika on voinut hävitä? Hm! Käsittämätöntä! Ja minne porot pihasta ovat joutuneet?
Tulijat lähestyivät hitaasti. Monasti tuntui jo siltä kuin ne ajaisivatkin ohitse Utsjoelle päin. Jonkun ajan kuluttua saattoi kuitenkin havaita kellon kilkatoksen tulleen lähemmäksi Muotkavuomaa. Kaukaa ei enään kestänytkään, ennenkuin pimeästä tunki näkyviin kaksi hiljalleen lönköttävää poroa puikkineen.
Isän ja äidin sanomattomaksi iloksi hypähti sieltä heidän vastaansa, iloisina ja terveinä kaivatut pojat Matti, Jouni ja Aslak.