Pojat kertoivat heti mitä oli tapahtunut, eivätkä luonnollisesti unohtaneet mainita saaliinsa määrää.
— Vai yhdeksän sutta! ihmetteli isä. Olettepa te aika poikia!
— Niin yhdeksän siellä metsässä ja kymmenes täällä kotona vielä lisäksi, jatkoi Aslak. Tämän minä ammuin yksin ollessani, ennenkuin Matti tuli kertomaan Jounista ja siitä suuresta susilaumasta.
— Tämähän on kerrassaan komeata pojat! lisäsi isä. Sillä rahamäärällä, minkä saamme tapporahoista ja nahoista, tulemme hyvin pari vuotta toimeen ja vieläpä jääkin. Mutta pojat, mihin jätitte porot täällä kotona, susientappoon lähtiessänne?
— Telkesimme kotaan! Eikös ne sitten ole siellä?
— Ei ole! Kota on tyhjä. Täällä on varmaankin käynyt rosvoja. Ehkäpä vielä saavutamme heidät, jos heti lähdemme perään.
Isä, Matti ja Jouni läksivätkin heti hiihtäen rosvoja takaa ajamaan.
— Jäljet tuntuvat aivan tuoreilla, virkkoi isä, joten luulen piankin heidät saavuttavamme, jos vain tiukasti hiihdämme. Mutta onhan tämä hiukan ikävää hommaa näin jouluaattona!
— Ai, tänäänkö on jouluaatto! huudahtavat molemmat pojat.
— Niin on! Mutta nyt ei ole aikaa sitä ajatella, ennenkuin olemme rosvojen kanssa tehneet tilit selviksi ja saaneet poromme pois.