"Se on maksanut 400 mk."
"Jokohan tuo kolmella sadalla lähtisi?"
"Ei hyvä isäntä, eihän toki. Mutta koska se on ollut jonkun ajan piteissä, niin olkoon viimeinen hinta 375 markkaa."
"Eikö parane enää takaamisesta?"
"Ei penniäkään. Olen sen hankkinut itseäni varten, mutta voisinhan sen teille antaa tutunvuoksi."
"No sama se. Mutta hyvät ryypyt harjakaisiksi!"
"Olkoon menneeksi!"
Niin se tehtiin kellokauppa ja harjakaiset ryypättiin. Kuurilaisen lähdettyä hykerteli kultaseppä käsiään: "Kaksi sataa puhdasta voittoa. Aika tomppeli oli se mies."
Sen jälkeen tapaamme Kuurilaisen huonekalukaupassa. Hän katseli siellä kultakehyksistä, korkeata jalkapeiliä.
"Mitäs toi maksaa?" kysyi hän.