Oven suussa karhu hämillään
käsissänsä lakkia käänsi.
Jo suuttui: »Ja varas sinä oletkin.»
Se lähemmäs astua väänsi.
»Jo lyö, hyvät miehet auttakaa»,
huus kettu ja tieltä väisti —
»Veit muorin kesävoin», nyrkillään
jo karhu sanoja säisti.
»Suu poikki», kiljaisi tuomari,
»sinull' ollako vierastamiestä?»
Mut karhu vihelsi halveksuin:
»Koko oikeus pitäis piestä.»
— »Mite sano sinä lurjus, hunsvotti,
ja mite se on kieltä, sinä keyte»,
ihan sähisi tuomari, — »fiskaali,
pane kiinni se, kyllä minä näytä.»
Ne panivat karhun rautoihin
ja kettu sai kannetta ajaa,
ja ketulla oli monta myös
valan päältä todistajaa.
Ne muistivat kaikki kuin eilisen
saman tapauksen: sanaharkan
ja loukatun kansalaiskunnian,
selon tehden tiukan, tarkan.
Tuli tuomio: varojen puutteessa
pääs karhu kärsimähän,
ketun kunnia maksoi paljon näät
ja oikeudenkin vähän.
Ja niin oli vedelle ja leivälle
siks karhu langetettu,
kun karhun muorilta kesävoin
vei petoksella kettu.
VIISI JYVÄÄ
»Niin, tervetultua vierahaks!
Olis meille se suureks kunniaks —
jos muuten tulla passaa.»