Mut silloin sattuu jotakin.
Kaikk' katsovat vaiti toisihin:
syö joutsen — viisi jyvää.
Pojat tyrskii ja tyrkkii toisiaan.
Kana-emäntä katsoo kauhuissaan:
kokonaista viisi jyvää!
Mikä riettaus, puolet ateriaa!
No onkos kuultu mokomaa —
se on häpeäks koko perheen!
Mikä tahdittomuus! Mikä nolaus!
Mikä hienojen tapojen kolaus!
Tämä ihan vatsahan koskee!
»Sukulainen!» nauraa naapurit.
»Syö muutamat niinkuin ryövärit»,
kana ähkyy… »en tarkoita ketään!»
Mut joutsen ei ole tietääkseen:
»Miks syö ei toiset? Ma parhaani teen,
tässä juuri aioin alkaa.»
» Voi taivas!» kana kiljahtaa…
»niin tietysti… alkakaa, alkakaa!»
Kana katsoo tiukasti kukkoon.
Mut kukko väistää katsehen.
Muut kaikki vaihtavat silmäyksen.
Kana pahoin voi ja poistuu.
Syö, juo ja lähtee joutsenkin.
Muut katsein viilein ja säälivin
sen vastaa kumarrukseen.
Mikä kaakatus, mikä kotkotus,
kun vihdoin päättyy surkeus
ja joutsen on varmasti poissa!