Neljäs tietäjistä tutki, kysyi turhaan lasta, murhe mielessään, kuulla sai ja tietää ainoastaan: hän on siellä missä kärsitään, missä suru sydämiä sulkee, siellä lapsi kuninkaana kulkee.
Neljäs tietäjistä muille maille lähti kauas lasta etsien, veljenä hän kanssa kärsivien kulki teitä kärsimyksien, hoivas, auttoi, kylvi lohdutusta, askeleensa tiukkui siunausta.
Aikain päästä pyhään kaupunkihin saapui vihdoin vanhuksena hän, pois hän antanut ol' aartehensa, jättänyt jo taakseen elämän, jäänyt oli joulutähden usko riutuvana niinkuin iltarusko.
Mikä itku, mikä voihke täytti kadut, torit pyhän kaupungin? Tiedä: häntä, joka ihmisistä oli ihanaisin, ylevin, murtuvana tuskantaakan alle vietiin kuolemahan Golgatalle.
Totisesti hänen kuninkaansa,
myöhästyneen, vanhan tietäjän!
Mitä voi hän, köyhä, enää tehdä
hyväks kuninkaansa kärsivän?
Turha tuoda hälle myrrhaa, kultaa,
jolle kaikki maallinen on multaa!
Neljäs tietäjistä kuolevana sanan sai kuin ylimaallisen: mitä tehnyt olet kärsivälle, mulle itselleni teit sa sen! Asuinsijas sun on autuudessa! kuninkaasi löysit rakkaudessa!
2.
JOULUVIRSI
Saapui maailmahan uudestansa Herra monen vuosisadan jälkeen. Joulu-yönä tähti-kirkkahana vaelsi hän yksinänsä maata hiljaisna kuin kerran kauan sitten. Missä kulki, hiljentyivät rauhaan Herran ympärillä maa ja metsä, meren aallon loppumaton kaipuu.
Onnen häive kulki kaiken yli niinkuin henkäys käy suviehtoon yli kumartuvain viljapeltoin. Missä kulki, kukat kinoksista nousi hänen jalan-jäljissänsä, tuulet humahtivat leppeämmin, kirkkahammin kimalsivat tähdet.