Ne on uhreja mulle
ja lahjoja mulle!
Ne on loimuja palavain kaupunkein
Olen miekkojen terin
ja kyynelin, verin
Maan vihkinyt iäksi itsellein.
Miss' on kynttilät Joulun,
hyvä tahto Joulun?
Jo mun on valta ja mun on Maa!
Väkivallan voima
ja riita ja soima
mun voittoain Maassa kuuluttaa!»
Mut Joulun tähti, se valkea tähti, se vastas hiljaa hymyten: »Valo Joulun palaa, vaikk' kätkössä, salaa yhä syvällä povessa ihmisten.
Sitä vaivansa alla ja tuskansa alla yhä etsivät ihmiset itsessään. Maan kärsiä täytyy, kun se hämärtäytyy, — se kirkastuu, missä kärsitään.
Siell' on kynttilät Joulun,
hyvä tahto Joulun!
Laps itkee kaikilla rinnassaan.
Siks saapuu kerran
Pyhä Joulu Herran
ja miekat auroiks taotaan.
Vain vaivasta syntyy ja tuskasta syntyy uus valo ja elämä maailmaan. Ah kärsimyksitse Laps Joulun itse kävi tietään kerran kunniaan!»
4.
VANHA TAPULI
Olen muisto aikojen mennehitten
Mun kelloni vaikeni kauan sitten.
On kirkko kaatunut viereltäin, ma jälelle yksinäni jäin. On metsä kasvanut umpehen jo yli kirkon jälkien; sen paikan ties vielä entissuku, sen yli on humissut vuosien luku, uus polvi ei sijaa löytää voi, miss' ennen isien virsi soi; jotk' kerran soitin ma kirkkohon, miespolvia mullassa maanneet on.