— Eikö? kysyi renki pettyneellä ja hiukan ihmettelevällä äänellä. Mikäs siinä…?
— Akan kutale kaiketi kätkenyt. Ja miehet menivät kylään päin.
Mutta lapset pujahtivat peloissaan sänkyyn.
Sunnuntaina tuli lapsille ikävä kotona kahden kesken ollessa. Aamiaisen syötyään läksivät he Lemperiin.
He kulkivat järven lahteen viettävän notkelman poikki ja kohosivat siitä ahon kulmitse edelleen. Aaro viskoi kulkiessaan vanhaa vannetta, jonka hän oli löytänyt tullessaan kujasten suulta.
— Hei! kuului raukea äännähdys metsän reunasta.
Molemmat lapset säikähtivät. Mutta kun he katsoivat sinne päin, josta huudahdus oli kuulunut, näkivät he siellä isän kellottamassa pitkällään lepikon varjossa. Lapset menivät luo.
— Mitä isä siellä tekee? kysyi Aaro.
— Isä lepää, vastasi isä nauraen.
— Minkätähden isä lepää?