— Menkäähän nyt!
Ja silloin lapset lähtivät.
II.
Lauvantai-aamuna varhain läksi äiti kirkolle. Tavallisesti sieltä pitäjään perukalta läksi suuri kirkkovenhe sunnuntai-aamuna auringon nousun aikana ja sittenkin täytyi soutaa hikoillen ja väkeillen, jos mieli joutua kirkkotoimitusten alkuun. Mutta nyt, näin rippipyhänä, oli äiti kuullut kirkkovenheen lähtevän jo lauvantaina aamiaisten aikaan, että jouduttaisiin iltakirkkoihin ja rippikirjoitukseen. Venheelle oli maamatkaa puolikymmentä kilometriä, joten täytyi lähteä kotoa jo aivan noustuaan.
Äiti oli palkannut kotimiehen, joka kävisi lehmän lypsämässä ja silloin pitäisi vähän huolta lasten ruokajärjestyksestä. Muuten lapset saivat tulla toimeen omine neuvoineen. —
Lauvantai-iltana, kun lapset jo olivat nukkumispuuhissa ja nahisivat kahden sängyssä, jossa he saivat nyt sekä isän että äidin poissa ollessa levätä, aukeni aitan ovi ja isä astui aittaan. Kauvan kopeloi se aitassa vaatteittensa taskuja, puhalsi sitten tyytymättömänä sieramiinsa ja meni pois.
Erri hiipi sängystä ylös, raotti ovea ja katsoi isän jälkeen. Aarokin nousi ja meni kurkistelemaan Errin ylitse.
Isä näkyi menevän kylään päin ja kujasilla oli Lemperin renki odottamassa.
— Löytyivätkö? kysyi renki isän lähetessä.
— Eikä, vastasi isä äreästi.