— Mitenkä isä saa pitkällään ollen noin hyvästi pyörimään?
— Minnekä te olitte menossa? kysyi isä.
— Lemperiin.
— Mitäs sinne?
— Luultiin isän olevan siellä.
Isä kellotti yhä pitkällään, puhua rekosteli Aaron kanssa ja naureskeli.
Aaro pyysi isää kertomaan satuja. Isä kertoi. Ensiksikin jutteli hän pojasta, joka ei koskaan muistanut, jos hänet lähetettiin mille asialle. Kerran lähetti isänsä hänet hakemaan kylästä vintilätä ja käski koko matkan hokea "vintilä, vintilä, vintilä", että muistaisi. Poika hoki koko matkan niin kauvan kunnes kaatui. "Vintilä, vintilä, vintilä, vipsis", sanoi hän kaatuessaan viimeisen kerran, eikä kylään mentyään sitten muistanutkaan mille asialle hänet oli laitettu. —
Kun Aaro rupesi saamaan saduista tarpeeksi, rupesi hän laukkaamaan nelinkontin aholla. Laukatessaan teki hän sen keksinnön, että hän onkin hevonen ja sitten juosta konkaroi, hyppeli, potki ja hirnui. Kun oli hetkisen ollut hevosena, meni pyytämään siskoa taluttamaan.
— Millä minä talutan?
Hevonen meni pyytämään isältä vyötä.