Aaro puikki ulos niin maltittomasti, kuin olisi pelännyt takaisin käännytettävän, jos ei joudu sukkelaan pois näkyvistä.
Mutta kun hän pääsi ulos, tuntui hänestä aivan ehdottomalta asialta, että hänen oli pötkittävä pakoon. Seinän vartta myöten mateli hän ikkunan alitse ja nurkan luo päästyään vilisti veräjälle, jotta tuuhahteli vainen vaalea tukka.
Aaro meni kivirakennukselleen. Siellä kantoi hän muutaman kiven rakennukseensa, mutta kun se ei tuntunut huvittavan, heittäytyi hän huoneensa sisään nurmikolle pitkälleen ja nukkui.
Herättyään läksi hän kotiin päin. Vasta matkalla muisti, että hän oli karkuretkillä.
Kovin peloitti kotiin mennessä. Veräjästä ei uskaltanut mennä ylitse, vaan kapusi korkean pisteaidan ylitse saunan suojassa. Saunan nurkkajuuresta pilkisti pihaan.
Kun pihalla ei näkynyt ketään, uskalsi hän nurkkajuuria myöten hiipiä porstuaan ja astui arvellen ja arkaillen tupaan.
— Missä sinä hunsvotti olit? sanoi isä julmasti.
— Kivitalollani olin.
— Kivitalollasiko? puuttui äiti ihmetellen ja nuhtelevasti puheeseen.
— Niin, vastasi Aaro.