Äiti ei aikonut ottaa uskoakseen, mutta uskoihan lopulta kuitenkin, kun Aaro oikein vakuutti. Ja sitten äiti sanoi, että Aaro oikeastaan sietäisi uuden selkäsaunan niin tavattoman tunnottomasta valehtelemisesta.
IV.
Kesä kului ja loppui.
Kesän perästä tuli talvi, talven perästä kesä ja taasen uudestaan talvi — aivan niin, kuin niillä on tapana vaihdella.
Aaro tietysti kasvoi ja kehittyi ajan edelleen kuluessa.
Aaro kasvoi ja kehittyi niinkuin puu metsätien varressa. Puu on liijan lähellä tietä, tiellä on kulkijoita, jokainen kulkija puun oksia jollakin tavalla koskettaa ja hevosmiesten reki raapaisee runkoakin. Oksat vääntyilevät ja vääristyvät, koko puu kasvaa vikaiseksi ja rosokylkiseksi, ja kitukasvuinen se on, sillä maa on raakaa, viljelemätöntä.
Pellon pientarella voi kasvaa puu tuuheaksi, vaikka sen juuritse kulkisi tiekin. Siellä on ympäristö lihavampi, josta puu saa voimaa kasvaakseen.
Kaikkialta, kotoa ja kylästä, sai Aaron kehitys vaikutuksia, pahoja ja osiksi hyviäkin. Mutta hänen vanhemmillaan ei ollut kykyä hyvillä vaikutuksilla masentaa pahojen voimaa, vaan antoivat hekin runsain määrin juuri pahoja vaikutuksia. Kun ne aina alkoivat kovin suuriksi kasvaa, koetettiin niitä nyhtää pois kovalla kurilla. Mutta usein oli kurituskin niin rajua, että se vaikutti aivan vastakkaista kuin oli sen tarkoitus.
Isä olikin oikein ankara kurittaja, ja isäänsä Aaro kammoksui, oli arka ja siivo hänen näkyvissään…
Äiti oli lujaksikin löyhä vitsan käyttämisessä, ja siksi Aaro isommaksi tultuaan tottui olemaan hänen sanoistaan välittämättä.