Mutta aamulla kello kolmen seuduissa noustiin Lemperissä. Koko perhe meni pellolle perunoita kylvämään.
Kello kolmesta aamulla kello kymmeneen illalla oltiin tavallisesti työssä. Ruokailulevähdystä pidettiin kaksi tuntia päivällisen ja tunti aamiaisen aikana. Tuskin ennätti ruokatunnilla nukahtaa, kuu jo täytyi lähteä. Raskaalta se ruumis tuntui, mutta mennä täytyi, eikä valittaminen kuulunut kunnon työmiehelle.
Ensimmäisenä päivänä oli Aaro niin ahkera, että isäntä pellolla käydessään sanoi:
— Tästähän taitaa tullakin oikein topakka renki!
— Hyvinhän tämä on ollut nohova, sanoivat pellolla työskentelijätkin.
Illalla syötiin ja kylvettiin vielä työstä tultua, joten yö alkoi olla puolessa, ennenkuin nukkumaan jouduttiin.
Muiden nukkumaan mentyä valvoivat piijat vielä kauvan aitassaan korjaten vaatteitaan ja ommellen uusia. Heidän täytyi tehdä silloin, vaikkakin nukkumis-aika hupeni kolmeen, neljään tuntiin, sillä muulloin ei heillä ollut aikaa omiin töihinsä.
Aaro nukkui sinä iltana aivan herkuttamatta. Ja miten vaikealta tuntui nousta aamulla auringon nousun aikana! Ruumis oli vielä eilisestä niin väsynyt, että tuntui kuin olisi ollut hiekkaa ihon ja paidan välissä aivan jokaisessa paikassa.
Mutta työssä täytyi olla vaan edelleen kuten muidenkin viisi- ja kuusitoista tuntia päivässä, jos mieli olla ensinkään. Sillä työtä, ruokaa, vähän unta ja taasen paljon työtä — sitä ainoastaan mahtui rengin ja päiväläisen elinjärjestykseen.
Aaro sai pian laiskan vetelyksen nimen. Hän alkoi "vedellä jalkojaan kuin raajarikko hevonen" isäntänsä selityksen mukaan.