Juna tuli niin muhkeana ja mahtavana ja kiljahti kopeasti tullessaan. Silloin Aaro rietautui juoksemaan pilettiluukulle, haamasi kaikki rahansa kukkarostaan ja pyysi pilettiä niin pitkälle matkalle kuin rahoilla pääsee.
Piletin myyjä katsoi vähän ihmetellen, mutta toi kuitenkin piletin ja antoi viisitoista penniä takaisin.
Aaro koppasi konttinsa käteensä ja juoksi junaan. Vaunussa ei ollut muita matkustajia kuin joku neiti, jonka posket olivat melkein läpikuultavan puhtoiset, puku aivan lumoava ja päässä kukitettu hattu. Aaro painautui nurkkaan istumaan ja tarkasteli neitiä. Neiti luki, nosti muutaman kerran suuria silmiään ja vilkasi Aaroon. Aaro oikein vavahti nähdessään tuon katseen…
Toista semmoista katsetta ei Aaro enää saanut, mutta neiti siihen sijaan sai Aarolta yhtä pitkän katseen kuin Aaro tuli junalla kulkemaan.
Mitenkä kiivaasti se juna kulki!
Mutta ainoastaan kiireen kautta jouti Aaro vilkasemaan mitenkä puut vilahtelivat radan varsilla. Sitten käänsi hän katseensa neitiin…
— Eikös se poika ollut jääpä tälle asemalle? tuli konduktööri huomauttamaan.
Aaro ei ollut muistanut koko asiaa. Kiireesti hän ryykäsi ulos.
— Niin.
Ja juna läksi.