Mutta minkäpä hän pojalle teki. Luuli kaiketi hulluksi.
Asemaväli oli jokseenkin lyhyt. Vihdoin näkyi asema pitkän rata-aukean päästä ja asemalla seisoi juna puhallellen torvestaan savupalloja ilmaan.
Aaron vaatteet olivat aivan kosteat ihosta virranneesta vedestä, mutta yhä kiivaammin hän juoksi.
— Hiiiuu!
Ja juna läksi liikkeelle. Aaro oli jo jokseenkin likellä.
— Konttini, konttini!
Aaro puuristi viimeisetkin voimansa. Asemalla seisoi mies, jonka hattu oli ympäröity sinisellä nauhalla.
— Minnekäs juokset, poika?
— Niinkun konttini vei!
— Mutta rataa ei saa juosta, sanoi sininauhahattuinen.