Niinkuin kosken pyörrenielu
kierivi kallion viereen,
niin minun entinen heiliseni
alati muistuvi mieleen.
Vaaleapäinen on kuihuva laine,
vaan on pohja musta.
Minä haen tuimista taisteluista
surujen unhotusta.
Koskesta vierivi kuohuva laine
suvannon tyyneen veteen.
Oi, jospa surujeni pyörtehista
riemuja koituisi eteen!
Suvannon kalvoon siintävä kukka kuvansa kauniin päilyy. Vielä ne mullakin nuoret toiveet mielessäni säilyy.
Naisvihaaja.
Mua useasti niinkuin miekka lyö lauselma ivaava: "Kas, siinä se on runoniekka, joka on naisvihaaja!"
Niin, tottakin! Mitään hyvää
en naisissa nähdä voi,
kun silmäni ei jätä jyvää,
joka katseeni lumpehen loi.
Kevätlempeni muistojen huntu
on silmäni sulkenut.
Sitä tummaa verhoa kantain
olen vuosia kulkenut.
Läpi verhoni neitoset nuoret
kuin Tuonelan haamut nään.
Ei ota minun rintani tulta,
jos miten sitä isketään.
Ken iskisi rintani liekkiin, repis verhoni tumman pois, oi, lauluni kaunehin, parhain ylistykseksi hälle sois!