Kohukoskissa jyskyen tehtaat käy,
salot pyssyjen kaikuja paukkaa,
venot, laivatkin aaltoja vellovat,
tuliorhit kangasta laukkaa.
Ja hermoina sähköjohdot käy
maan aivoista jäntereihin,
ja tieteemme taivasta tahdittaa,
luo taiteemme kukkia teihin.
Mäkihaavikon keinuilla kisaillaan,
viriaalloilla nuoriso laulaa.
Sitä ei voi äänettä kuunnella,
sitä itsekin täytyvi laulaa!
Kotikantelo kaunonen kasvattaa
helokirkasta sointujen viljaa.
Surusointuista on se ja vienoa —
sitä täytyvi kuunnella hiljaa.
Oi, kansani, henkesi siiville
kotikantelo kallis nosta,
tuo pöydälle pirtin se helkkymään,
sen kärsimät kohlut kosta!
Ylös nosta se kaunosti kaikumaan, niin henkesi nostaa se myötään! Ja silloin mielesi puhtainnaan voi tehdä kauneinta työtään.
Kansanrakkaus.
Kuin aurinko aamulla taivahalle, niin nouskosi kansanrakkaus, ja tavalla auringon kaikkialle sä levitä lämpösi runsaus!
Kuin koitar aamulla kuusikoitten
yli yöhyen häivään sajastaa
ja sitten ruskona lehtoloitten
ja kuusten latvahan kajastaa —
Ja ruskosta taivahan rantamalta
terä kirkas punasena pilkahtaa,
käy kaartansa, usvia kaikkialta,
joka laaksonkin pohjasta hajottaa —