Mutta mitä kaikkea puhelimmekin, ei hetkeksikään häipynyt mielestäni äsken näkemäni neitosen kuva. Se oli niin sinne syöpynyt, että huomasin häntä ajatellessani huulteni heittäytyneen huultensa surumielisyyden vivahdusta matkimaan, Ja kun hän vaan sattui huoneesen tulemaan, kääntyivät silmäni väkivedolla häntä tarkastelemaan. Saamani vaikutus yhä vahvistui. Noissa kasvoissa ilmenevä alakuloisuus oli jotakin niin voimakasta, että sen nähtyään olisi aivan kivikovakin sydän tuntenut osanottoa.
Heräsin mietteistäni kuuntelemaan toisten keskustelua. Veljekset näyttivät yhä halukkaammin ja uteliaamminkin kuuntelevan kertomuksiamme opiston oloista. Eiväthän he ennen olleet niistä mitään tietäneetkään muuta kuin suusta suuhun kulkevia juttuja.
Illallisen jälkeen olimme pari kolme vieraista vierashuoneen viereisessä kamarissa talon merkillisyyksiä katselemassa ja talon neitonen — Hanna kuului olevan nimeltään — oli meitä opastamassa. Toiset vieraat olivat vierashuoneessa isäntämiesten kanssa tarinata jatkamassa.
Toverini sattuivat kuulemaan jotakin erinäisempää keskustelusta toisessa huoneessa ja menivät sinne. Siten jäin Hannan kanssa kahden kesken.
Puhe solahti pian kansanopistoon siinä pöydän nurkan kahden puolen istuessamme. Kerroin hänelle niistä kohdista kansanopistoelämää, jotka olivat selvimmin mieleeni painuneet. Kerroin toveri-iltojemme rattoisuudesta, innostuttavista esitelmistä ja muista opiston oloista. Välistä hänen silmissään näytti olevan vähän iloisuuteen vivahtavaa, mutta sitten hän taasen painui alakuloisuuteensa ja hänen suupielissään luulin huomanneeni jotakin katkeruuden tapaista. Joskus hän yhtä tai toista seikkaa kysäsikin, mutta näytti kysyvän kuin vasten tahtoaan, kuin ei olisi kysymistään asioista tahtonut tietoa ensinkään.
Silloin tuntui hän minusta olevan kuin suljettu kirja, josta on kuullut kerran jotakin kaunista kerrottavan ja jonka sen vuoksi niin mielellään tahtoisi avata.
Vaivuin mietteihini. Vaivuin muistelemaan häntä niin, kuin olisin hänet jolloinkin nähnyt, mutta nyt olisin hänestä kaukana. Hän koetti alottaa uudestaan keskustelua kysymällä oliko sydänmaalla tie tukossa.
— Ei pahasti, vastasin kuin heräten vähän ajan perästä.
Ja siihen se taas keskustelu katkesi.
Mutta minulla oli vastustamaton halu saada tietää, mitä oikeastaan liikkui noiden kasvojen kätkössä.