Iltarukousten jälestä lauloivat oppilaat vielä vierailleen kokoontuneena suureen ryhmään luentolavan juurelle. Vieraat seisoivat ovensuussa samoin yhdessä ryhmässä. He seisoivat siinä kuin kaksi sotajoukkoa vastatusten, mutta tuo pienempi joukko halusi liittyä yhteen suuremman kanssa. Heille oli hetkeksi välähtänyt tuntemattomia oloja kuin päivän säteet välähtävät pilven raosta keväisen lumen sulaessa. Hekin tahtoivat astua taisteluun henkisen vapauden puolesta itseään ja muita vastaan.
Mutta tuolla perällä lauloi tuo suurempi joukko reippaita laulujaan. Laulujen lomassa sanelivat he yhteen ääneen, sanelivat voimakkaasti, jotta ääni ukkosena jyrähteli:
Takokaa, takokaa, heiluttakaa vasaraa! Sepät nuoret nuoren Suomen, takokaa ja takokaa! Teidän tulee kansallenne onnensampo valmistaa.
Sitten johtaja puhui kiittäen käynnistä ja lähettäen terveisiä vieraitten kotikulmille.
— Kun olette olleet täällä työhömme tutustumassa, viekää terveisiä niille, jotka eivät työstämme tiedä, lausui hän. Viekää terveisiä ja sanokaa heidän olevan tervetulleita tänne edes katsomaan, jos ei olisikaan halua ryhtyä kanssamme yhdessä henkisesti eteenpäin pyrkimään. Olkaa itse tervetulleet tänne takaisin ja tuokaa muita mukananne!
— Minä ainakin ensisyksynä tulen, lausui Ellu.
— Ja minä!
— Ja minä!
Niin kuului useasta suusta, ja sanojain silmät kuvastivat elävää intoa ja kasvot varmaa tahtoa.
Oppilaat lauloivat vieraitten mennessä ovensuuhun kokoontuneina: