Ja talviset illat tutki hän ahkerasti läksyjään ja kunnallisoppia — tuo viidettä kymmentään kulkeva nuorukainen. "Läksyiksi" nimitti hän niin hartaalla vakavuudella niitä aineita, joita opettajat aina illoin sanoivat seuraavana päivänä tulevan esille sekä harjoitus- että luentotunneilla. Jos kuka sattui, useimmiten ihmetellen, mainitsemaan hänen alituista ahkeruuttaan, vastasi hän tavallisesti melkein kuin anteeksi anovalla äänellä:
— Niin, ettei aika kuluisi hukkaan, kun on kerrankin onni olla aivan näin oppimisen nojalla.
Niin vietti hän opistossa talveaan, hän, joka jokaista vakoa kotipellollaan kyntäessään oli osannut jotakin oppia.
Mutta keväällä, kun hän opistosta lähtiessään antoi johtajalle kättä, näyttäen tahtovan hänet rintaansa vastaan rusentaa — rusentaa koko talven käyttämättä väkineellä kyntäjävoimallaan — niin hänen kasvonsa värähtelivät, kun hän vakavasti lausui:
— Nyt kun on päästy vähäsen alulle, nytkö sitä jo täytyy lähteä.
Mutta hänen kuvansa viimesine sanoineen ja kaikkineen on painunut sydämeeni niin syvälle. Ainakin silloin kuin sanomalehdissä huomaan jotakin hänen kotipitäjäänsä rauhallisista kuntakokouksista, ilmestyy hän elävänä eteeni. Ja silloin minä aina tulen ajatelleeksi, että onkohan se sittenkään niin kokonaan korupuhetta, jos ne sanovat kansaamme tiedonhaluiseksi kansaksi.
Ero.
Talvi oli mennyt opistolla oppimisen touhussa. Oli kuin olisimme vähitellen horroksista heränneet ja alkaneet nähdä ympäristöä uuden aamun hohteessa. Meitä oli opistossa kuljetettu tiedon kukkuloille, joista näköaloja katselimme ja näkemästämme ihastuimme. Mutta näköala näytti niin ahtaalta ja pieneltä, silmän kantaman takana peittyivät maisemat sinertäväin metsien peittoon ja metsien keskeltä kuumotti korkeampia kukkuloita, joille mielemme halusi yhä laajemmalta nähdäksemme.
Veljinä ja siskoina olimme opistossa ahkeroineet ja yhdeksi kotoiseksi perheeksi toisemme tunsimme. Olimme rinnakkain kehittyneet ja meistä tuntui kuin henkisillä siteillä olisimme toisiimme liitetyt ja kasvaneet kiinni opettajiimme.
Mutta vähitellen läheni eron hetki, jolloin lapsilauman täytyi maailmalle lähteä, lähteä armottoman arvostelun alaiseksi, malliksi siitä, millaiseksi kansanopistossa tullaan — yhdessä ainoassa talvessa.