— Nuoret ystävät! sanoi hän. Me olemme nyt täällä talven puuhanneet, ja kevääseen on päästy. Kevät on nyt luonnossa tuolla. Hanget ovat siellä melkein olemattomiksi hiutuneet, järvistä ovat jäät lähtemässä. Mailla virtaavat jäistä sulaneet vedet antaen nousevalle nurmen oraalle kosteutta kasvun tarpeeksi. Lammet paisuvat yli äyräittensä, pyrkivät pois ahtaitten rantojensa sisältä, ja purot tulvilleen paisuttavat. Elämä, vilkas keväinen elämä esiintyy siellä kaikkialla. Puron paisuessa pelkäämme me sen tuhoja tuottavan. Mutta älkäämme liijaksi arkailko; jos meillä ei olisi tulvarunsaita keväitä, ei meillä olisi kasvurikkaita kesiäkään, ei viljavia syksyjä.

Mutta miksi kauvempaa kevään kuvia etsisin, keväthän on tässä edessänikin. Nuoria te olette, voimanne ovat parhaallaan versomassa. Toivon ja uskon sydämessännekin olevan keväistä elonintoa ja kasvunhalua. Sydämissäkin liikkuu keväisiä tulvia, liikkuu myrskyjäkin. Mutta ne meitä kasvattavat, kevään perästä saapuu ihmissydämeenkin sointuisa kesä. Kaikilla ihmisillä ovat aina huolenpuuskansa, mutta surukin on elämätä, ja elämässä me vahvoiksi vartumme, kun tahdomme tulla vahvoiksi.

Hämärä hiipi hiljaa opiston saliin. Ja hämärässä me istuimme, hämärässä kostein silmin hymyilimme.

Huomenna aamupäivällä kokouduimme kaikki opistolle. Pihalla vapunpäivän jäleltä liehuvan lipun ääressä lauloimme jäähyväislaulumme ja läksimme joukolla liikkeelle opistontiehaaraan asti, josta kunkinpuolelaisten oli kotiaan kohden erottava.

— Käyhän siellä meillä päin ja tule taloon, varusta enemmän aikaa mukaasi, kuului siinä monesta suusta.

Mutta miksikä rupeisin yrittämäänkään kömpelöllä kynälläni kuvata pyhää ja puhdasta surua ja sen verhoon kietoutunutta eronhetkeä!

Hetki oli pitkä ja sydämmellinen, se päättyi vähitellen, kunkin noustessa rattailleen ja ajamaan lähtiessä, tai alkaessa jalkaisin taivaltaa kotoisiin töihin. Keväinen päivä paistoi lämpimästi kirkastaen maiseman, mutta valkoisten liinain liehuessa tuntui ilma jäähtyvän ja niin kylmästi värähtelevän.

Otto.

Heppulei!

Ja kyytimieheni sivalsi laiskansutkeaa ruunaansa ohjasperillä. Hepo kitrautti ruumistaan, huiskautti häntäänsä ja läksi juosta jyystämään, pitäen päätään polviensa tasalla ja korviaan luimussa.