— Riitelittekö te sitten siellä?
— Mehän nyt olimme ainaiset väittelyveikot keskustelutunneilla. Me näet teimme keskenämme sopimuksen, että tahdomme pitää keskustelutunneilla vilkkautta vireillä. Ja sitten kun keskustelemaan ruvettiin, kuulosti toinen, minne päin toisen mieli rupeaa kallistumaan, ja silloin rupesi väittämään aivan vastaiseen suuntaan. Silloin toiset tarrautuivat kiini kuin nakiaiset ja silloin varmaan oppi itsekin katsomaan, mikä puoli asiasta se antaa pelastuksen.
— Ai, tekös siellä istuitte Oton kanssa saman pöydän ääressä?
— Minä, vaan mistä te…
— Voi, onhan se Otto niistä kaikista kertonut.
— Taitaahan niistä tulla kertoneeksi.
— Ja Otto on aina kehunut, että ne "Toverit" olivat kaikkein runollisimmat, jotka yhdessä toimititte.
— Vai niin itserakkaasti hän…
— Niinhän se. Jokaisena päivänä hän muistaa johonkin asiaan liittää kansanopiston nimen.
— Niinkö?