Mutta Turun porvarin mentyä jäi Henrik miettimään kuhmukulmat kireällä. Paperit olivat tietenkin kuninkaissa, ja kuka tiesi, milloin sieltä salama leimahti. Oli ryhdyttävä toimiin ja pikaisiin!

Rauman rannoille ukon ajatukset lentivät. Valmiit oltiinkin jo lähtemään, kun Hannu Kyrö oli turkikset ostanut. Kunpa vain nuoret olisivat palanneet haahdelle!

II.

NUORET JA MUSTALAISET.

Huhhei, kuinka Pietari Kovapään rinta kohosi, kun hän pääsi haahdelta isäntänsä silmän alta! Sitä saattoi väliin kokonaisen kesän olla kuin laivaköysin sidottu, puuhasi ja ahersi vain toimissaan, eikä mielessä ollut tilaa millekään muulle. Mutta sitten tuli saaneeksi sysäyksen, rinta kuohahti ja ryöpsähti, oli kuin tuulenpuuska puhaltaisi poveen ja temmattaisi mukaansa. Elämä oli vain menoa, minne tuuli vei ja mieli palasti.

Nyt palasti se Marketan pariin. Mutta parastaikaa harpatessaan jälkeen näki hän Marketan veljensä kera pysähtyvän porvoolaisen Laurens porvarin haahdelle. Silloin valtasi hänet äkillinen neuvottomuus ja ujous. Hän pysähtyi, ikäänkuin olisi huomannut jotakin tähdellistä sillä haahdella, jonka kohdalla oli, ja jäi siihen seisomaan.

Salavihkaan kohotti hän siitä katseensa Markettaan, joka seisoi hieman loitommalla veljestään ja porvoolaisesta tytöstä. Vaikka se seisoi siellä selin, oli Pietari näkevinään suuret tummansiniset silmät, tyynen ja iäti totisen katseen, joka tuntui aivan lävistävän toisen ja tarttuvan kiinni sydämeen, vetävän puoleensa ja samalla pitelevän loitolla. Tasaisena ja tanakkana hän siinä seisoi ja katsoi keskustelevaan pariin. Ja Pietarinkin katse kiintyi Elinaan, joka haahdenpartaalla heiskahteli heleän keveähkönä kuin pilvenhattara aamupäivän säteissä. Kasvot elivät ja säteilivät vivahtelevin ilmein, ja poskilihas vetäytyi veitikan uurteelle, siitä suupielen yläpuolelta.

Ruotsitar lähti mukaan, ja he alkoivat nousta Suurturulle, pari edellä ja Marketta jälkivietteessä. Pietari näki, miten Marketta melkein pysähtelihe, ei kääntynyt jälelleen katsomaan, vaan näytti odottelevan. Pietari oli rientämäisillään rinnalle, mutta tuli samalla tarkanneeksi Marketan hievahtamattoman pystyä päätä ja ylävän tasaista käyntiä. Silloin miten lie alkanut häämöttää mielessä kaukainen lapsuuden muisto, joka herätti ujoa arkuutta ja lannistavaa pelkoa. Se tuli mieleen aina, kun hän aikoi Markettaa lähennellä.

He olivat olleet Pakilan saunassa, hän ja Marketta äitiensä keralla. Oli jo riisuuduttu. Oli keskikesä, mutta äidiltä olivat jääneet vastat taittamatta ja unhottanut lie lähettää hänetkin vastakseen. Marketalla oli niin soma vasta, tuoksuvan tuores, oma taittamansa kesälehdosta. Silloin juolahti ykskaks hänen mieleensä, miten Jussoilan Juntti oli kerran kesäisissä kisoissa otellut Leilan Pirkon kanssa koettaen ryöstää tytöltä pusua. Jännityksellä olivat toiset nuoret katselleet ja nauraneet, kun se vihdoin onnistui. Hauskaa se oli ollut leikkiä hänestäkin, pikku pojasta. Ja nyt äkkipäätään se leikki juolahti mieleen, ja hän kävi käsiksi. Kävi ryöstämään vastaa Marketalta. Marketta katsoi häneen niin kummissaan suurilla sinisilmillään. Mutta ei se katse ehtinyt niin äkkiään hänen puuskaansa asettaa, hän tempasi vastan, riuhtaisi niin rajusti, että alaston tyttönen kaatui lattiapalkeille. Itku silloin pääsi Marketalta, ja äiti palasi lauteilta ja antoi pojalleen kylmän kylvyn, ennenkun päästi lämpimään. Mutta Marketan kummastunut, pelästynyt katse jäi ikipäiviksi Pietarin mieleen.

Tavallaan tämä muisto oli Pietarille rakaskin, se oli ikäänkuin yhdysside heidän välillään. Mutta samalla se oli eroittava aitakin. Kerran meriltä tultua, kun hän oli iloitellut juomalla itsensä humalaan, oli hän äkkiään puuskahtanut ja käynyt Markettaan syliksi. Mutta yhtä kummissaan oli toinen silloinkin katsonut ja juhlallisesti työntänyt käsivarren pois kaulastaan. Senkoommin ei Pietari ollut uskaltanut lähennellä, vaikka outo lumo vetikin suurisilmään tyttöön.