— Ovat kyllä, hyvinkin kovaa, virkkoi Mikael. — Mutta minusta tuntuu, että heidän taistelunsa on sittenkin ollut ihanaa. Tietoinen vastustus on omansa elähyttämään ja innostamaan vain. Mutta täällä kohtaa ympäristössään pelkkää tylsyyttä ja penseyttä, joka aivan näännyttää ja masentaa. Itse papitkin, surkeita lokasäkkejä ja haisevia raatoja he ovat! Eivät edes viitsi lukea, mitä heille kirjoittaa! Kateutta ja panettelua, ymmärtämätöntä pilkkaa heiltä useimmilta vain saa palkakseen.
Värisevin sydämin kuuntelivat toiset hengenmiehet esitaistelijansa katkeruuden puuskaa. Niin kipeästi se koski, että he olisivat olleet valmiit käymään kimppuun, jos kuka olisi uskaltanut sanoa ainoankaan poikkitelaisen sanan Mikael maisterille.
— Mutta mitäs siitä! lohduttautui hän itse. Parempi pala kuivaa leipää ja vesitilkka rauhallisella tunnolla, kuin yltäkylläiset herkut ja kalliit viinit, jotka on saatu riistetyin rahoin. Ja uskon vielä ajan tulevan, jolloin suomalaisiakin kirjoja luetaan, jolloin ainakin harvat valitut ymmärtävät sen, mitä nyt monet hylkivät sen tähden, etteivät sen merkitystä käsitä.
— Niin, aivan varmaan se aika vielä koittaa! elähtyi Paulus Juusten puhumaan. — Ja kenties vielä kerran voidaan suomeksi tulkita kaikkia niitä hengenilmiöitä, mitä muillakin kielillä.
— Niin, laita sinä vain piispankronikkaasi! Kun Chronicon episcoporum finlandensium on valmis, niin siinä on pohja ja perussuomalaiselle historiallekin.
— Pohjan olet jo sinä laatinut, veli. Vieläpä suomeksi! Minusta tuntuu liian rohkealta luopua vanhasta latinasta, ja vaikea on valita sopivia suomensanojakin.
— Oppineillehan sinä kaikessa tapauksessa kirjoitat. Sitä vastoin ovat ainoastaan yksinkertaisia viittauksia ne, joita muinaisuutemme vaiheista olen tähän pyhän kirjan alkupuheeseen sommitellut. Mutta tärkeää on minustakin muinaisuutemme tuntemus, jos mielimme omalla pohjallamme seista, omaa elämäämme elää.
Unhotti siitä hengenmies kokemansa vastukset ja syventyi aatteitaan selvittelemään.
— Matkoillani kansan kesken olen ukoilta kerännyt tietoja myös suomalaisen jumalaistaruston alalta, tuumi hän. Hyvä olisi nuo pakanalliset kuvitelmatkin korjata talteen, sillä osoittavathan ne ainakin, miten kansan mieli on halannut nähdä korkeamman hengen aineellisen maailman yllä.
— Ja se kaunis runo Väinämöisestä, jonka olit ennen Viipurissa kirjoittanut Karjalan ukolta — riemastui Jaakko teini puhumaan — minusta se osoittaa, että suomeksi voi runojakin kirjoittaa!