— Lastautuvat vain vaikka kuninkaan laivaan!
— Mikäs tässä, kyllähän me saatamme lähteä, huusi joku huonemies, ja toiset vastasivat hyväksyvällä naurunsorinalla.
Henrik laamanni antoi heidän kotvan iloitella ja virkkoi sitten:
— Totta kai ymmärrätte, etteivät varattomat pystyisi uuden kaupungin kauppaa saamaan alullekaan, saatikka sitten niin korkealle kannalle, että se kääntäisi koko Suomenlahden merikaupan uusille urille.
— Eivät saisi edes kattoa päänsä päälle! huudahti Uolevi Kukko.
— Juuri siksi, jatkoi Henrik laamanni, on kuningas pitänyt mahdollisena, että ainoastaan molempien kaupunkien etevimmät porvarit muuttaisivat. Mitä te siitä vakavasti ajateltuanne sanotte?
Useimmat kääntyivät synkin kasvoin Henrik pormestariin.
— Ajattelen, että muuttamisesta koituu suurin vääryys juuri talokkaille, sillä eivät he voi ottaa talojaan mukaansa, vastasi hän.
— Hyvät miehet! puhui laamanni. Kuningas on jo määrännyt, että saatte tontit ilmaiseksi, ja talonpoikain on käsketty uittaa rakennushirsiä paikalle. Siellä on suret metsät Vantaan yläjuoksujen varsilla, eivätkä hirret tule juuri muuta kuin uittopaikan maksamaan.
— Vuosia siihen sentään aina menee, ennenkun talo on kaikkine suojineen laitettu ja lisäksi sulatettu pellot ja niityt metsään, virkkoi Sipro Soini.