— Kenties hän tarkoitti juuri… ai, kuules, sehän voi tosiaankin tietää, että tulet tänne muuttamaan…
— Ja saan sinut!
— Veitikka! huudahti Elina ja läpsäsi toista käsiselälle.
Nuori Henrik ei päässyt yhtä hilpeään mielialaan.
— Kuules, Elina, alotti hän alakuloisesti, — etkö sinä voisi yhtä hyvin tulla Raumallekin —?
— Mitäs minä siellä…
— Sitten vasta sielläkin oikein viihtyisin ja olisin onnellinen.
Se oli liian kaihoista hilpeästä Elinasta. Hänen täytyi mielialaa hieman keventää.
— Kyllä tulen vaikka mihin — jos saat kiinni!
Hän läksi keveästi juoksemaan yli kallionkärkien raadinkelloa kohden. Sen korkean telineen jalkojen ympäri ja lomitse puikkelehti hän sinne tänne. Eikä nuoren Henrikin auttanut muuta kuin juosta jälestä.