Muutamia päiviä heidän saavuttuaan kotiin tapahtui Pakilassa juhlallinen tapaus. Martti pappi tuli kaikki lain muodot täyttäen sanomaan morsiamen isälle, että tahtoi viettää häät joulun jälkipyhinä. Lain mukaan oli se näet sanottava vähintään kuutta viikkoa ennen.
Samalla oli selvitettävä toinenkin kysymys. Martti pappi ei olisi mielellään mennyt nuorikkonsa kera asumaan kolkkoon luostariin, eivätkä seurakuntalaiset mielellään uutta pappilaa rakentaneet. Kuka tiesi, keiden pappi siinä tuli asumaan, ja kuka tiesi, jos he vielä saisivat pian rakentaa toisen pappilan johonkin muuanne.
Mutta Henrik vanhus otti sydämenasiakseen oman kodikkaan sopukan hankkimisen nuorelle parille. Ja hänen vaikutusvaltansa sai aikaan, että pappila päätettiin rakentaa ilman suurempia riitoja, vaikka kylänmiehet vähän nokkailivat, varsinkin takanapäin.
Pappilan rakentaminen vei koko talven, ja häät voitiin vasta helluntain pyhinä viettää. Häävieraita kävi kutsumassa kaksi miestä ja kaksi vaimoa, miehet kutsuivat miehiä, vaimot vaimoväkeä. Ja tarkoin oli valinta tehtävä, jos mieli kutsua häihin edes arvokkaimmat porvarit perheineen, sillä laki ei sallinut porvarishäihin kutsua kolmeakymmentä vierasta enempää. Häävaatteita laitettiin morsiamelle molemmat kaksi lain sallimaa vaatekertaa. Ruokaa sitä vastoin laitettiin ja olutta pantiin niin paljon, että se olisi riittänyt koko viikoksi, vaikka lakipappi olikin määrännyt, että tarkoin lakia noudattaen hänen häänsä saivat kestää ainoastaan kaksi päivää ja niissä saatiin syödä vain yksi ateria kumpanakin. Luonnollisesti Martti pappi noudatti säädöksiä, jotka koskivat porvarillisia häitä — sillä papin häistä ei vanhettunut laki puhunut mitään.
Vihkipapiksi noudettiin itse Mikael maisteri, joka vanhan Martti Skytten nimessä nykyään hoiti piispanvirkaa. Vihkimys tapahtui kirkossa. Sen jälkeen syötiin ensimäisen hääpäivän laillinen hääateria Pakilassa ja sen jälkeen iloiteltiin, kunnes morsiuspari yhdeksän aikaan illalla vietiin vuoteelle uuteen pappilaan, veisaten Agricolan virttä:
Tule, Luoja, Pyhä Henki, uskollisen valista, armelias ne rinnat täytä, jotkas olet luonunna!
Tähän asti oli kaikki käynyt tarkoin lain mukaan. Mutta seuraavana aamuna lakipappi nukkui niin pitkään, että jotkut koiranleuat ehtivät tehdä hänelle pahan tepposen. Vanhan tavan mukaan lähti kolmen aikaan liikkeelle joukkue, joka kävi herättämässä ihmiset jokaisessa talossa, mistä jokunenkaan oli ollut mukana eilisellä hääaterialla. Joukkueen edellä kulki makausrahojen kerääjä, hänen jälessään pelimanni ja kolmantena rummuttaja. Kokoojalla oli pitkä seiväs, jonka toisessa päässä oli lehmänkello, toisessa saapas, pelimannilla huilu ja rummuttajalla kattilarämä kaulassaan. Kun päästiin makaavan häävieraan luo, alkoi herätys. Kokooja soitti lehmänkelloaan, pelimanni puhalsi huiluaan ja rummuttaja rämisteli kattilaansa. Kun nukkuva oli herännyt, ojensi kokooja hänelle saappaan ja herätetty pani siihen rahat, jotka jo illalla oli varannut tyynynsä alle. Kaikki häävieraat siten herätettiin, ja rahoja karttui sievonen summa, sillä varakkaimmat porvarit pistivät saappaaseen kirkkaita riksejäkin. Mutta kun ne vietiin Martti papille, sai kokooja vain nuhteet. Ja Martti pappi luovutti rahat seurakunnan köyhille.
Häiden jälkeen alkoi nuori papinmuori hääriä uudessa pappilassa ja lakipappi papillisten tehtäviensä ohella suomenteli lakejaan. Ja onnellisia he olivat nuoressa rakkaudessaan.
Ja raumalaiset ahersivat arkiaskareissaan ja alkoivat luulla, ettei heitä enää tultaisi kotisijoiltaan ahdistelemaankaan. Pelko haihtui ja hälveni yhä tuntumattomammaksi heidän kesäisissä kiireissään.
Mutta juhannuksen aikoina saapui jälleen Henrik laamanni, tällä kertaa Matz vouti mukanaan. Kylänmiehet kutsuttiin raatihuoneelle, ja raatihuoneen rappusilta luki Henrik laamanni heille kuninkaan käskykirjeen.