Virallisen ankaralla äänellä hän sen luki ja ankarat olivat sanatkin.
Kuninkaan käskykirja kuului näin:
"Me Kustaa j.n.e. teemme tiettäväksi, että koska olemme kuulleet joukon alamaisiamme, jotka ovat asuneet Rauman ja Ulvilan kaupungeissa, olevan vastahakoisia muuttamaan Helsinkiin, vaikka olemme heitä sinne usein käskeneet, koko Suomenmaan ja heidän itsensä hyödyksi ja avuksi, olemme sentähden käskeneet luottamusmiestämme ja palvelijaamme Henrik Klaunpoikaa, Etelä-Suomen laamannia, vielä kerran kaikkia mainittujen kaupunkien asukkaita meidän puolestamme vakavasti käskemään ja kehoittamaan, että heidän on enempää vitkastelematta ja aikailematta muutettava Helsinkiin, ja jos ken näiden kaupunkien asujamista ei käskyämme noudata, on mainitun Henrik Klaunpojan häntä ankarasti rangaistava, niinkuin sitä, joka oikean esivaltansa käskyjä ja määräyksiä halveksii. Tahdomme myös täten käskeä voutejamme Suomessa, että heidän on mainittua Henrik Klaunpoikaa autettava rankaisemaan sitä niskoittelevaa joukkiota, joka ei käskymme mukaan itseään ojenna eikä tahdo lähteä ja muuttaa mainittuun Helsinkiin. Tätä itsekukin noudattakoon."
Käskykirjeen luettua seurasi äänettömyys, jonka aikana Henrik laamanni katseli vakavasti kokoontuneiden porvarien kasvoja. Sitten hän vielä muutamin sanoin teroitti, että tämä kuninkaan käsky oli nyt lopullinen ja ehdoton ja oli sitä kokonaisuudessaan viivyttelemättä noudatettava. Muuton valvonnan jätti hän vouti Matz van Klewenin huoleksi.
Matz vouti jätti raumalaisille pari päivää, joina he saivat miettiä, millä tavoin halusivat muuton järjestää.
Ja herrat poistuivat. Henrik laamanni purjehti Turkuun ja Matz vouti ajoi Köyliönsaarelle.
Sinä iltana oli vielä raumalaisilla tuima ja myrskyinen kokous. Muutamien puheessa oli sellainen sävy kuin karhun äänessä, kun nuoli on ammuttu sen sydämeen. Enimpäin huomio sentään kohdistui siihen, että täytyikö heidän muuttaa juuri nyt ja jättää vilja korjaamatta pelloilleen. Mutta kaikkien puheet kävivät siihen suuntaan, ettei vielä tälläkään käskyllä muuteta kävi miten tahansa. Lopuksi päätettiin, että Matz voudille hänen saavuttuaan esitettäisiin, että he ainakin saisivat ennen muuttoa korjata heinät niityiltään ja viljat pelloiltaan. Se tyydytti useimpain porvarien viimeisiä toiveita, mutta muutamat näkivät siinä raukkamaista alistumista vääryyteen ja väkivaltaan.
Kun Matz vouti kahden päivän kuluttua saapui, anoivat porvarit, että he saisivat viipyä siksi kunnes viljat olisivat korjatut. Ja kun Matz voudilla tällaisen tapauksen varalta ei ollut mitään ohjeita, ajoi hän pois.
Eikä asiasta sitten kuulunut sen enempää pariin kuukauteen. Kuningas oli kai suostunut lykkäykseen.
Mutta syyskuussa alkoi sitten sataa käsky- ja uhkauskirjeitä toinen toisensa jälkeen. Henrik laamannia ei enää näkynyt, vaan kirjeet toi Matz vouti ja kävi vähänväliä tiedustelemassa, aikoivatko raumalaiset muuttaa.