— Olette tänään nähneet pari esimerkkiä siitä, ettei esivalta miekkaa hukkaan kanna, ja varmaankin sentähden alatte kaikki kiiremmiten laittautua matkalle. Mutta että selvästi käsittäisitte asemanne, tahdon lisätä, että matkalle on lähdettävä huomisaamuna, ja vielä kerran teroittaa, että ken ei silloin lähde muuten, hänet viedään kahleissa.
Niin päätti hän päivätyönsä. Komensi sitten sotamiehet yöksi laivaan. Itse meni Sonni-Toron kapakkaan. Ja Toro laittoi pöydän koreaksi ja aikoi sitten kylläistä miestä pyytää jättämään hänet paikoilleen. Sillä tarvitsihan vouti itsekin häntä liikkuessaan näillä main.
Simo Sonkki oli jäänyt torille ja pani pari miestä noutamaan paarit, joilla Henrik Pakilan ruumis vietiin kotiinsa. Sinne oli jo nuori Henrik rientänyt edeltäpäin viemään surunviestin äidilleen. Ja vanha äiti itki ja nyyhkytti, eikä tiennyt mihin ryhtyi. Ja nuori Henrik tuijotti melkein elottomin silmin eteensä eikä hänkään ryhtynyt mihinkään.
Toipui siitä sentään vanha äiti nyyhkytellen vaalimaan ja kattamaan rakasta miestään. Mutta nuori Henrik yhä tuijotteli eteensä, niin että olisi saattanut luulla hänen sielunsa pimenneen. Simo Sonkki näki sen ja pani miehet kirstua laittamaan, toiset yön pimeydessä hautaa kaivamaan.
Eikä koko kaupungissa ainoakaan sielu ajatellut sinä iltana paneutua levolle. Kukin riensi laittamaan kokoon niitä tavaroitaan, jotka suinkin saattoi ottaa mukaan, raahatakseen ne yön kuluessa haaksiin. Mutta monet niistä, joilla ei ollut juuri mitään otettavaa mukaan, menivät Sonni-Toron kapakkaan.
Illanhämyssä hiipi sinne pari vauraampaakin. Toisella oli kimppu hillerinnahkoja kädessään, toinen luikki jälestä tyhjiltään. Kapakkaa lähetessään pisti edellinen hillerinsä poveensa, ja he pistäytyivät tupaan aikoen mahdollisimman huomaamatta pujahtaa peräkamariin. Mutta kamarin ovella oli vahdissa pari sotamiestä, jotka Sonni-Toro oli heti juottanut melkoisen humalaan.
Siksi tolkussaan miehet sentään olivat, että osasivat pidättää hiipijät ja kysyä, mitä he asioivat. Päsä-Heikki sanoi, että he halusivat puhutella voutia.
Toinen sotamiehistä meni kysymään, ottaisiko vouti heidät vastaan.
Mutta sillaikaa alkoivat kapakassa ryypiskelevät huonemiehet pistellä
Päsä-Heikkiä ja Sukan Simoa:
— Kas, veljeksiä! Menettekö kumartamaan?
— Lahjomaan!