— Ja kerjäämään!
Päsä-Heikki oli arka mahdistaan. Hän suuttui ja tokaisi suupieliään vääntäen:
— Minä menen vain sanomaan, etten ikinä jätä taloani rottien ja renttujen haltuun!
Samassa aukeni ovi ja sotamies tuli kutsumaan kumartajia sisään.
Mutta oven avauksesta oli Matz vouti hänkin kuullut rehentelevät sanat. Hän tölmähti sentähden ovesta ulos ja törmäsi ovessa päistikkaa Päsä-Heikkiin.
— Kuka se oli? kivahti hän.
Kaikki istuivat vain jännityksellä odottaen mitä oli tuleva. Kukaan raumalainen, vaikka Päsä-Heikki olikin kaikkien epäsuosiossa, ei mennyt häntä ilmaisemaan.
Toinen sotamiehistä viittasi äänetönnä Heikkiin.
— Jaha! Vai sinä! huusi Matz vouti seivästäen tuiman katseensa tuttuun mieheen.
Mutta samalla leimahti hänen silmissään.