Menijäin töminän ja hälinän kuultuaan Matz vouti avasi oven ja tuli katsomaan. Hän näki Päsä-Heikin polvillaan edessään tyhjässä tuvassa.
Nyt ei ollut enää pelkoa, että lahjain otto yhdeltä saisi aikaan kurittomuutta tässä asiassa, jossa koko muun kaupungin täytyi totella.
— Missä ovat hillerisi? kysyi Matz vouti.
— Tässä, tässä, armollinen herra! Ja jos taloni pelastuu, saatte sen kokonaan ja puolet puotini sisällöstä! Armollinen herra…
Matz vouti heitti hillerit peräkamariin ja riensi torille. Alkoi heti huutaa, että oli soitettava hätäkelloa, ja riensi itse sammutustyötä johtamaan.
Mutta sotamiehet olivat tehneet tehtävänsä niin kunnollisesti, että talo oli ilmitulessa kauttaaltaan. Paikalle saapunut suuri miesjoukko, sotamiehet ja kylänmiehet, eivät voineet muuta kuin katsella.
Onneksi koillistuuli puhalsi torille päin, ja muutenkin talot olivat avarain pihojen toisistaan eroittamat, niin ettei naapuritaloilla ollut suurta vaaraa.
Mutta tuuli kantoi savun torin yli raatihuoneelle päin, niin että se oli kokonaan savupilvien peitossa. Ja savun keskeltä alkoi yhtäkkiä kuulua sellainen karjunta ja mylvintä kuin koko helvetin joukkio olisi päässyt valloilleen. "Sillä" — sanotaan tapahtuman johdosta pidetyssä tutkintopöytäkirjassa — "Matz v. Klewen oli pannut tyrmään Jussoilan Juntin, joka oli laivuri kuninkaan laivassa, sen tähden, ettei hän ottanut omaa pientä ankkuriaan kuninkaan suureen laivaan, vaan otti vaimo Dordeijn, Oleff Sonnin lesken ankkurin, jota Matz ei olisi sallinut lahjusten vuoksi, joita hän oli saanut samaiselta vaimo Dordeijlta. Mutta kun Jussoilan Juntte istui tyrmässä, niin Matz v. Klewen laittoi suuren tulen sen edustalle, poltattaen Hindrich Matinpojan, Päsämäen Heikin, talon, ja joi koko yön nuotion ääressä saksalaista olutta, jota noudettiin vaimo Dordeijlta. Ja sitä valittaa vaimo Kaarina, Jussoilan Juntin vaimo, että Matz v. Klewen tukehdutti hänen miehensä tyrmässä savuun."
Vähitellen hiljeni Jussoilan Juntin [Hänen poikiaan olivat tunnetut jesuiittaveljekset.] karjunta. Päsä-Heikin talo paloi täysineen, ja hänen hillerinsä menivät hukkaan. Mutta Sukan Simo hiipi nöyrästi Matz voudin luo, joka joi saksalaista olutta loimottelevan nuotion ääressä, ja lupasi aina uskollisesti palvella herra esivaltaa ja armollista voutia, jos saisi jäädä luhistuvaan hökkeliinsä Naulamäen rinteelle. Ja Matz vouti antoi raukan jäädä, samoinkuin Sonni-Toron ja Päsä-Heikinkin.
Aamulla kun tuskin päivä alkoi sarastaa, lähti Pakilasta surullinen saattue Kolminaisuuden kirkkotarhaa kohden. Edellä kulki Martti pappi lukkarin keralla. Sitten kantoivat kylän arvokkaimmat miehet Henrik vanhuksen maallisia jäännöksiä häthätää kyhätyssä kirstussa. Kirstun jälestä kulkivat Martta muori ja Marketta rouva itkien ja nuori Henrik tuijotellen kaameasti eteensä, samoin kuin oli koko yön tuijotellut. Heitä seurasi melkein koko kylänväki. Sillä kaikki tahtoivat olla saattamassa viimeiseen lepokammioonsa parasta ja uskollisinta raumalaista, joka kaikista mahtikäskyistä huolimatta oli sittenkin saanut viimeisen leposijansa kotinummen mullassa.