Marketta oli odottanut tätä ennustusta yhtä suurella uteliaisuudella kuin omaansa, jollei suuremmallakin. Mutta kun akka alkoi puhua Pietarin sydämenjuovan katkeilemisista, tuli hänen suuriin silmiinsä oudoksuva ilme, aivan kuin Pietari olisi häntä loukannut. Hänen huulensa värähti ja hän lähti päättäväisesti astumaan veljensä ja Elinan jälkeen, kuuntelematta sen enempää.
Kappaleen kuljettuaan hän sentään pysähtyi ja katsoi jälelleen. Akan ennustus näkyi päättyneen ja Pietari maksoi hänelle. Mutta samassa tuli mustalaistyttö teltasta hänen luoksensa. He seisoivat aivan lähetysten silmä silmää vasten. Tyttö puhui jotakin, ja Pietari seisoi epäröiden, melkein horjuen. Silloin — Marketalta oli vähällä päästä huudahdus — silloin tyttö kietaisi paljaan käsivartensa Pietarin kaulaan ja huojuen alkoivat he mennä telttaan päin.
Juoksujalkaa lähti hän silloin Henrikin ja Elinan jälkeen. Mutta nämä olivat niin kiintyneet toisiinsa, etteivät huomanneet hänen kiihtymystään, tuskin häntä itseäänkään.
— Mitähän se lorusi siitä pitkästä vesimatkasta? virkkoi Henrik pää tuumivasti kallellaan.
— Kultasihan se sanoi sinun vesimatkan takaa löytävän!
— Minnekäs minä sen matkan tekisin?
— Voithan mennä vaikka saksojen tyttäriä kosimaan!
— En ikinä!
— Kuninkaan kultaisesta kaupungista haet nuorikon sitten?
— En sieltäkään.